Python ja avoimet työpaikat
23.3.2009, kirjoittanut Jussi KasurinenTässä taloustilanteen ollessa mitä on, tein ihan pienen yleiskatsauksen avoimiin työpaikkoihin, erityisesti Python-kielen saralla. Tein ihan sanahaun kolmella Suomessa vaikuttavalla työpaikkailmosivustolla, ja huomasin seuraavia tuloksia:
-Avoimia työpaikkoja Python-koodareille oli ~25 kpl, laskentaa vaikeuttaa ristiinpostatut työpaikat ja samalla ilmoituksella haetut useammat virat.
-Pääsääntöisesti työpaikat oli testauksen puolella, mutta ihan sovelluskehitystäkin pääsi joissain paikoissa tekemään.
-Työnantajia oli laidasta laitaan kunta-alalta suureen langattomia henkilökohtaisia viestintälaitteita valmistavaan yritykseen sekä virus- ja haittaohjelmia etsivää softaa tekevään yhtiöön. Tietysti näin Savon seudulta Etelä-Karjalaan muuttaneena itäsuomalaisena oli hieman penseää havaita, että melkein kaikki paikat oli pääkaupunkiseudulla, joskin joitakin hajapaikkoja oli muuallakin.
Luonnollisesti kannattaa pitää mielessä, että tämä tutkimus on kahvitauon aikana tehty pikatesti, ja pitääkin olla päässä vikaa mikäli meinaa noita lukuja käyttää mihinkään muuhun kuin suuntaa-antavana arviona. Osaan tehtävistä vaadittiin tietysti muutakin osaamista, eikä kaikki yritykset edes mainosta paikkoja, jotka ”voisi ottaa jos joku tulisi vastaan”.
Täältä tähän,
Jussi Kasurinen
ohjelmointikurssit.com


Artikkeliin ei ole kommentteja »