Blogi

Joululomia odotellessa

15.12.2008, kirjoittanut Jussi Kasurinen

Koska joulunaika on erittäin kiireistä ja ajoittain jopa hektistä aikaa, julkaisee kaikki lehdet ja muut mediat joulun alla erilaisia listoja siitä, mitä lähimmäisilleen voisi hankkia joulurauhan säilyttämiseen tähtäävän kehitystyön merkeissä. Koska ajattelin olla originaali ja hyväntekijä, päätin blogissani tarjota vaihtoehtona erilaisen joululahjan paketteja.

Kuitenkin itseäni selkään taputellessa muistin, että lupauduin pitäytymään Python-kieleen edes etäisesti liittyvissä aiheissa, joten pettymykseni oli suuri huomatessani ettei yksikään hyväntekeväisyyslahjapuoti myy käärmeitä tai mitään niihin liittyvää. Ehkä tähän on syynsä.

Eipä mitä, löysin kuitenkin erään konferenssikertomuksen innoittamana hienojen herrasmiesten pukimon, joka vieläpä lahjoittaa tuoton Python Software Foundationin toiminnalle:

http://www.wearpython.com/catalog/

Noh, se siitä. Ehkä en paremmalle puoliskolle alkaisi tuota lippistä tarjoamaan, mutta ainakin se täytetty käärme on hauskannäköinen.

Sitten vielä jotain varsinaisia huomioita, Python 3 on nyt sitten vihdoinkin ilmestynyt. Tässä vaiheessa kannattavinta onkin heittää ne release candidatet menemään, ja siirtyä varsinaisen julkaisun pariin. Lisäksi moduulikirjastojen puolelle on alkanut jo jotain löytymään; PyPI listaa jo toistakymmentä laajennuspakettia Python 3:lle, ja itse PSF on tarjonnut pääkehitystiiminsä avustustoimintaan projekteille, jotka siirtyvät versiossa eteenpäin.

Täältä tähän,

Jussi Kasurinen

Jätä kommentti