Python 3 ja Vista
16.11.2008, kirjoittanut Jussi KasurinenNo niin,
Eipä tullut Python 3 ulos vielä kuun vaihteessa, vaikka kovin lupailivat ja kehuivat. Noh, tämän vuoden aikana kuitenkin, joulukuu näyttäisi olevan uusi ”virallinen arvaus”. Itse paketti kuitenkin päivittyi, joskin edelleen release candidate 2 -versiona, ja ilokseni huomasin että Windows Vista-työasemien kanssa ollut raivostuttava komentorivihärdelli on saatu poistettua. Hyvä näin, Python3-ohjelmoinnin aloittamisesta tuli juuri hyvin paljon helpompaa.
Edellisellä kerralla mainitsin lisäksi jotain lähdekoodin siirtämisestä 3-versioon. En silloin muistanut asiasta mainita, mutta Python 2.6 -jakelupaketin mukana tulee 2to3-konversiotyökalu, jonka avulla lähdekoodin käännöstyöstä poistuu iso vaiva. Työkalu tosin ei vielä ole täysin 100% valmis, ja ohjeena onkin mm. käydä muutettu koodi vielä kertaalleen läpi käsin sekä pitää varmuuden vuoksi 2.6-versiosta varmuuskopio. Käytännössä muunnostyökalu on tekstifiltteri, joka lisää ja poistaa merkkejä syntaksimuutosten mukaisesti. Lisäksi katselin että Tkinter-kirjaston moduulirajapinnassa on tapahtunut joitain muutoksia, mutta niistä ei tälläerää enempää.
Eli kyllä se Python 3 sieltä näyttäisi kovin olevan tulossa. Vielä kun sille saadaan moduulitukea isommilta julkaisijoilta kuten Imaging Librarylta ja toimiva paketointimoduuli tyyliin py2exe niin alkaa vaikuttamaan hyvältä. Kuten Python Software Foundationin toiminnanjohtajakin viimeisimmässä kirjoitelmassaan mainitsi, pitää vain odottaa kärsivällisesti
Täältä tähän,
Jussi Kasurinen
ohjelmointikurssit.com


Artikkeliin ei ole kommentteja »